Johdon blogissa: Sillä on merkitystä juuri tälle tähdelle!

Julkaistu: 18.9.2019 13:45
Päivitetty: 18.9.2019 13:51

Aihe tämän syksyn blogikirjoitukseen​i tuli suoraan työkalenteristani. Huomiselle päivälle oli merkitty palvelusetelikokeilun verkosto- ja sidosryhmäseminaari. Muista työtehtävistä johtuen en valitettavasti voinut siihen osallistua. Jäin kuitenkin miettimään, mitä kaikkea edellä mainitun kokeilun tiimoilta on meillä Eksotessa saatu aikaan!

Eksoten kohdalla palvelusetelikokeilussa kehitettiin henkilökohtaisen budjetoinnin (tuttavallisesti HB tai hebu) -mallia. Organisaatiossamme on ansioiduttu tässä kehitystyössä, sillä meille palvelusetelikokeilun eOhjat-hanke oli jo kolmas henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämishanke. Kuulostaa hurjalta, mutta yksikään niistä ei ole mennyt hukkaan, sillä kehittämistyössä on voitu aina hyödyntää edellisessä hankkeessa aikaan saatuja tuloksia ja kokemuksia!

Mielestäni olemme tässä paremmassa asemassa moneen muuhun maakuntaan verrattuna. Olemme todenneet myös henkilökohtaisen budjetoinnin kiistämättömät edut sekä vielä kehittämistä vaativat kohdat.

Olen ollut tekemisissä henkilökohtaisen budjetoinnin kanssa koko kuluneen vuosikymmenen ajan.Vihkiydyin henkilökohtaisen budjetoinnin maailmaan viime vuosikymmenen taitteessa opintomatkalla Lontoossa ja sillä tiellä taidan olla edelleenkin.

Eräässä henkilökohtaisen budjetoinnin valtakunnallisessa tilaisuudessa minulta kysyttiin, mikä minua henkilökohtaisesti ja erityisesti henkilökohtaisessa budjetoinnissa kiinnostaa ja miksi jaksan tästä aiheesta käydä puhumassa ja innostua yhä uudelleen. Pohtiessani vastausta, mieleeni tuli seuraavia asioita:

Puhumme joskus arkipäivässä aika heppoisestikin asiakkaan osallisuudesta omiin palveluihinsa, kuulluksi tulemisesta, valinnanvapaudesta ja ihmislähtöisestä toimintatavasta. On eri asia pysähdymmekö kuitenkaan miettimään, miten todellisuudessa, konkreettisesti työssämme pyrimme edistämään niiden toteutumista. 

Tämä voi olla hieman provosoivaa, mutta onko niin, että siinä arkipäivässä ennemminkin ”suoritamme” asiakkaan kuulemista, yksilöllistä kohtaamista ja tasavertaisuuden toteuttamista ”kaikille samankaltainen paketti” periaatteella?

Luulen, että kiinnostukseni henkilökohtaiseen budjetointiin liittyy ehkä juuri kaikkein syvimmin tähän kysymykseen: Kuka oikeasti tekee tulkinnan ja arvioinnin palvelujen ja avun ja tuen tarpeesta ja kuka käyttää valtaa määrittäessään, miten tarpeenmukainen palvelu, tuki tai apu tuotetaan ja kuka tuottaa? Valtio määritellessään sosiaalipoliittisia toimenpiteitä, sosiaalityöntekijä tehdessään interventioita, vai asiakas elämäntilanteessaan?   

Samaistuminen toisen henkilön ihmisyyteen ja heidän ainutkertaisuuteensa auttaa havaitsemaan, että ihmisenä olemisen perusasiat ovat kaikille samoja (Stephen Rose) ​


Tämä lienee yksi edellytys sille, että asiakas ja työntekijä voivat sitoutua yhteisesti etsimään järkeviä tapoja vastata asiakkaan tarpeisiin ja luoda samalla asiakkaalle voimavaroja elää omaa elämäänsä sen mukaisesti ja sen näköisenä, mitä hän itse haluaa ja toivoo elämältään. Tämä tarkoittaa myös molemminpuolista luottamusta. 

Positiivisten asiakassuhteiden muodostuminen vaatii, että asiakas kokee työntekijän uskovan hänen kykyynsä osallistua elämäänsä koskeviin päätöksiin ja kykenevän toteuttamaan niitä. Kysymyshän ei ole siitä, millaista ihmisen elämä on mahdollisesti ollut vaan siitä, mitä hän tulevaisuudelta ja elämältään haluaa. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa ja siihen liittyvässä ajatusmaailmassa on kyse mielestäni juuri tästä! 

Loppupeleissä ei edes ole merkityksellistä se, miten asiakkaalle tuotetaan hänen tarvitsemansa palvelut tai valitseeko hän tuottamistavaksi henkilökohtaisen budjetoinnin. Kyse on työntekijän ja asiakkaan keskinäisestä asemoitumisesta, antautumisesta yhteiseen dialogiin, ihmisten välisestä kohtaamisesta. Että havainnoisimme ne pienet ja merkitykselliset erot ihmisten väillä ja myös kunnioittaisimme niitä. Mikä on merkityksellistä minulle, ei välttämättä ole merkityksellistä vieressäni olevalle henkilölle ja päinvastoin.

Tähän merkityksellisyyteen kiinnittyy puheenvuoroni otsikko. Se liittyy kuulemaani pieneen tarinaan ja kuvaa mielestäni hyvin omalta osaltaan ajatusmaailmaa toisen ihmisen kohtaamisesta, jota tässä olen koettanut avata.

Kun vanhus käveli auringonnousussa, huomasi hän edellään nuorukaisen, joka poimi meritähtiä ja sinkosi niitä mereen. Kun vanhus tuli pojan kohdalle, kysyi hän, miksi tämä teki niin. Vastaukseksi hän sai, että rannalle juuttuneet meritähdet kuolisivat, jos ne jäisivät paikoilleen, kun aamuaurinko alkaisi paistaa.

”Mutta rantahan on kilometrejä pitkä ja meritähtiä on miljoonittain”, protestoi vanhus. ”Kuinka sinun vaivannäölläsi voisi olla merkitystä?”
Nuorukainen katsoi tähteä kädessään ja heitti sen sitten aaltojen turviin.
”Sillä on merkitystä juuri tälle tähdelle”, vastasi hän.

Syksyisenä iltapäivänä 17.9.2019
Riitta Hakoma,
perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja, Eksote​


Share