Eksote harjoittelee toimintaansa erityisissä olosuhteissa

Julkaistu: 28.2.2020 17:00
Päivitetty: 28.2.2020 16:45

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) osallistuu Etelä-Karjala 20 –paikallispuolustusharjoitukseen. Eksote osallistuu maakunnan yhteisiin harjoituksiin ja järjestää omia harjoituksiaan.

Etelä-Karjala 20 -paikallispuolustusharjoitukseen osallistuu Eksoten lisäksi varusmiehiä, reserviläisiä ja henkilökuntaa Karjalan prikaatista, Maasotakoulusta, Kaakkois-Suomen rajavartiostosta, sekä viranomaisia Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta, Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta, työntekijöitä Lappeenrannan ja Imatran kaupungeilta sekä Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VaPePa) toiminnan kautta runsaasti vapaaehtoisia.

Eksotelle tilaisuus harjoitella yksin ja yhdessä

– Tämä on meille mahtava tilanne harjoitella toimintaamme yhteistyössä maakunnan muiden toimijoiden kanssa ja myös Eksoten sisällä, kertoo paikallispuolustusharjoituksen suunnitteluun vahvasti osallistunut Eksoten valmiuspäällikkö Kristiina Kapulainen.

– Laajat sähkökatkot ovat monille eteläkarjalaisille tuttuja. Eksote on jo vuosien ajan hionut valmiuskeskuskonseptiaan vastaamaan alueen asukkaiden tarpeisiin. Imatralle valmiuskeskukseen on haettu asukkaita avoimella haulla kaupungin verkkosivujen kautta. Nämä asukkaat tulevat lämmittelemään, pesulle, lataamaan puhelimiaan ja kuka minkäkin tarpeensa vuoksi, valottaa Kapulainen keskiviikon 4.3.2020 sisältöä.

Valmiuskeskus on Eksoten johtoinen, mutta siihen osallistuu laajasti toimijoita maakunnasta. Imatran kaupungin, Marttojen, Punaisen Ristin, Pelastakaa Lapset ry:n ja VaPePan kanssa yhteistyössä syntyvä valmiuskeskus ottaa huomioon laajasti eri-​ikäisten ja erilaisten olosuhteiden vaikutukseen joutuneiden keskukseen saapuvat alueen asukkaat.


Torstaina keskussairaalalla maastopukuisia henkilöitä

Torstaina 5.3.2020 Etelä-Karjala 20 – paikallispuolustusharjoitus näkyy Etelä-Karjalan keskussairaalalla, jonne tuodaan hoidettavaksi 40 vakavasti loukkaantunutta potilasta. Neljä potilasta on maskeerattuja maastopukuisia sotilaita ja loput 36 harjoitellaan Eksoten käyttämän Emergo Training System (ETS) –harjoituksen avulla.

Etelä-Karjalassa liikkuu 2. - 6.2.2020 runsaasti maastopukuisia sotilaita aseineen sekä sotilasajoneuvoja. Torstaina tätä liikehdintää on myös Etelä-Karjalan keskussairaalan alueella. Harjoituksessa ei käytetä ampumatarvikkeita eikä sivullisille aiheudu vaaraa. Harjoitus ei näy Eksoten toiminnassa, kaikki palvelumme ovat normaalisti käytettävissä.


Harjoituksen johtajan tervehdys



Share