Johdon blogissa: Ihminen on ihmisen toivo

Julkaistu: 3.3.2020 9:15
Päivitetty: 3.3.2020 9:17

Joka vuosi taistellaan suurempia määrärahoja sosiaalihuoltoon,
kehitysapuun, diakoniatyöhön.
Ja aina sama hädän ylijäämä.
Entä jos laadittaisiin uudenlainen talousarvio:
enemmän hellyyttä, ystävällisyyttä, lämpimiä käsiä.
Jos koetettaisiin rakkaudella, eikä rahalla.
Sen vuoden tilinpäätöksen haluaisin nähdä.


Maaria Leinonen runokokoelmassa Ihminen on ihmisen toivo (1981)

Syrjäytymistä vai syrjäyttämistä?


Sana syrjäytyminen viittaa vahvasti yksilöön. Ihminen kokee syrjään joutumista, ehkä jopa aktiivisesti toimii niin, että jää syr​jään. Joskus nostetaan esiin termi syrjäyttäminen, jolla halutaan korostaa niitä rakenteellisia mekanismeja, jotka aiheuttavat ihmisen syrjäytymisen. Syrjäyttävistä mekanismeista ovat esimerkkejä työmarkkinoiden tehokkuus- ja koulutusvaatimukset, arvojen koventuminen ja hoito- ja palvelujärjestelmän vaikeaselkoisuus. Syrjäytymistä ei nähdä ihmisen omana vikana vaan seurauksena yhteiskunnallisista ja yhteisöllisistä tekijöistä. Harva ihminen vapaaehtoisesti jättäytyy syrjään sosiaalisista suhteista ja läheisyydestä, työstä, perheestä, harrastuksista eli niin kutsustusta tavallisesta elämästä. 

Myös palvelujärjestelmä voi syrjäyttää. Nettiterapian vaikuttavuus on monilla potilasryhmillä vähintään yhtä hyvä kuin kasvokkaisen terapian. Mutta sosiaalisista peloista kärsivän tietokonenörtin etäpalvelu voi sitoa entistä pahemmin kotiin sohvan nurkkaan eristykseen kaikesta. Sähköinen työnhaku erilaisine itsearviointeineen ja tietopaketteineen palvelee hienosti monia työttömäksi jääviä ammattilaisia. Mutta syrjäytymisvaarassa olevan Mikon henkilökohtaisen palvelun puute pudottaa työmarkkinoiden ja kuntouttavien palveluiden ulkopuolelle kunnes työttömyyspäivien riittävä kertymä viestii viranomaiselle riittävän syrjäytymisen tapahtuneen. Kun kurjuusindeksi on tarpeeksi korkea, käynnistyvät tukitoimet. 

Termi syrjäyttäminen on sekin ongelmallinen. Ihminen näyttäytyy yhteiskunnallisten voimien tahdottomana kohteena, eikä yksilöllisenä, valintoja tekevänä aktiivisena toimijana. 

Jos koetettaisiin rakkaudella, eikä rahalla


Tiedämme sen, että syrjäytymisen ehkäisy on inhimillisesti kannattavaa ja monin verroin halvempaa kuin häiriöiden ja ongelmien hoito. Me myös pystymme ilman tekoälyäkin kohtuullisen hyvin tunnistamaan ja ennakoimaan syrjäytymisen varhaiset merkit, usein jo perheen raskausaikana, varhaiskasvatuksessa ja koulun alaluokilla. Tunnistamme, ehkä puutumme, mutta emme pysty auttamaan. Ylisukupolvisen kurjuuden kierrettä on vaikea katkaista. Vuosikymmenten ajan ratkaisuksi on esitetty erikoistuneiden ammattiosaajien lisäämistä. 

Syrjäytyminen ei ole on-off ilmiö. Se on huonojen kokemusten kierre, jota ihminen ei yksin pysty pysäyttämään. Tällöin palvelujärjestelmän hajanaisuus, projektiluontoisuus, luukuttaminen, jonottaminen, henkilöstön vaihtuvuus ja tiedon katkot ovat erityisen tuhoisia. Hukassa oleva nuori tai nuori aikuinen tarvitsee pitkäaikaista tukea ja ainakin yhden aikuisen, joka häneen luottaa ja johon hän oppii luottamaan. Jonkun, joka auttaa häntä rakentamaan arkea​ uudelleen. Tämän aikuisen ei tarvitse olla viranomainen. Hän voi olla esimerkiksi kokemusasiantuntija tai vapaaehtoinen tukihenkilö. Meidän on otettava aidosti julkisen palvelujärjestelmämme kumppaniksi epävirallinen apu ihmiseltä ihmiselle. Jospa järjestelmä- ja asiantuntijalähtöisyyden sijaan luottaisimme enemmän ihmisiin ja arkiseen läheistukeen. 

Kohtaamme asiakkaat ihmisinä omassa arjessaan eikä ongelmien, diagnoosien tai oireiden kantajina. 

Tiina Kirmanen,​
Aikuisten psykososiaalisten palvelujen ja työelämäpalvelujen johtaja, Eksote 



Share