Paluu arkeen edessä ─ myös alkoholinkäytön osalta

Julkaistu: 6.8.2020 12:45
Päivitetty: 6.8.2020 12:49

Olemme eläneet poikkeuksellista aikaa keväästä lähtien. Osa meistä on tehnyt etätyötä, ja arkea töihin ja kouluun lähtöineen ei ole totuttuun tapaan ollut. Viime viikot olemme saaneet nauttia kesästä ja lomasta. Vapaalla ollessa alkoholinkäyttö voi helposti lisääntyä ja jokapäiväistyä ─ drinkki terassilla, saunaoluet rantasaunan jälkeen tai viiniä herkullisen ruoan kanssa. Nyt lomakausi ja vapaampi mahdollisuus alkoholinkäyttöön on valtaosan kohdalta takana. Kevään poikkeusajan sijaan palataan normaalimpaan arkeen aamuisine lähtöineen. Arjessa jaksamisen kannalta elintapoihin on hyvä kiinnittää huomiota, mukaan lukien omaan alkoholinkäyttöön.   ​

Alkoholinkäyttöä mittaavia testejä ja erilaisia apuohjelmia oman alkoholinkäytön riskien arviointiin löytyy sähköisinä palveluina


A-klinikkasäätiön ylläpitämältä Päihdelinkki -sivustolta löytyy työikäisille suunnattu juomatapatesti​. Testi antaa palautetta käyttömäärästä, laskee juomalla hankitut kalorit sekä antaa vinkkejä, mihin asioihin juomistavoissa voisi kiinnittää huomiota. Mielenterveystalon sivuilta löytyy Juomisen hallinnan opas. Opas on tarkoitettu kenelle tahansa, kuka on huolissaan alkoholinkäytöstään. Oppaan avulla voi arvioida alkoholinkäyttöä ja asettaa tavoitteet muutokselle kohti vähentämistä tai lopettamista.  

Joskus alkoholinkäyttö huolestuttaa siinä määrin, että tarvitsee ulkopuolista apua käytön vähentämiseen tai lopettamiseen 


Eksoten päihdepalvelut ovat kynnyksettömiä, kaikille avoimia palveluja. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päivystykseen voi ottaa koska vain yhteyttä. Siellä ammattilainen varaa ajan kartoituksen tekemiseen ja tekee yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelman päihteidenkäytön vähentämiseksi tai lopettamiseksi. Ensikäynnin voi varata myös sähköisen asioinnin kauttaApua saa ja kannattaa hakea mahdollisimman varhain. 

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päivystys
Etelä-Karjalan keskussairaala, L-siipi
Valto Käkelän katu 1
53130 Lappeenranta
puh. 05-352 4610 (24 h)  



Share