Palkkatukityöllistäminen

​​​
​Oletko työttömänä, mutta haluaisit töihin Eksoteen? 

Eksote tarjoaa määräaikaisia palkkatukityösuhteita pitkään työttömänä olleille työttömille henkilöille, jotka täyttävät TE-toimiston palkkatuen myöntämisen edellytykset.

Kysy ensin palkkatukimahdollisuudesta TE-toimiston omalta TE-asiantuntijaltasi.

Palkkatukipaikkoja on tarjolla Lappeenrannassa, Imatralla, Luumäellä, Lemillä, Savitaipaleella, Taipalsaarella, Ruokolahdella, Rautjärvellä ja Parikkalassa olevissa Eksoten yksiköissä. Lisäksi Eksoten Työelämäpalvelut tekee kumppanuusyhteistyötä yhdistysten kanssa. 

Tarjolla on avustavia työtehtäviä muun muassa hoivapalveluihin, palveluasumiseen, vammaispalveluihin ja teknisiin palveluihin. Työsuhteet ovat määräaikaisia ja ne solmitaan pääsääntöisesti 8 kuukaudeksi. Työaika on noin 32 tuntia viikossa (32h/vko). Tehtävästä maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Palkkatuettuihin tehtäviin työllistetään Etelä-Karjalan alueella asuvia henkilöitä, joilla on mahdollisuus palkkatukeen ja jotka ovat työttömyyden perusteella saaneet vähintään 300 päivää työmarkkinatukea. Palkkatuetusta työstä tulee olla sovittu TE-asiantuntijan kanssa työnhakusuunnitelmassasi. Palkkatuetun työn kautta pääset kiinni työelämään, kartutat osaamistasi ja työkokemustasi sekä parannat mahdollisuuksiasi työmarkkinoilla.

Avoimet hakemukset: palkkatukitiimi@eksote.fi

Lisätietoja:
Lappeenranta ja Etelä-Karjalan läntiset kunnat: Sirpa Tikka puh. 0400 175 738
Imatra ja Etelä-Karjalan pohjoiset kunnat: Kaisa Nayak, puh. 040 529 9299​




Share