Johdon blogissa: Porukoissa!

Julkaistu: 11.8.2021 9:45
Päivitetty: 11.8.2021 9:47

Kuluva vuosi on pikkuhiljaa kääntymässä syksyyn. Vuosi on koetellut meitä kaikkia, niin yksilöinä kuin yhteisömme jäseninä, yhteiskuntana ja globaalisti monin eri tavoin, joista suinkaan vähäisin ei ole sinistä palloamme kohdannut pandemia.

Kesä on toivon mukaan kuitenkin suonut kaikille tilaisuuden hengähtää ja nauttia olostaan läheistensä kanssa ja mieluisten tekemisten äärellä, oli se sitten mökin maalaamista, uimista lämpimissä vesissä, lasten kanssa touhuamista tai mitä tahansa siltä väliltä!

Työpöydän ääreen palattuani käsiini tarttui kehitysvammaliiton Porukoissa -hankkeen materiaalit. Hanke toteutettiin ajalla 2018-2020 ja hankkeen pilottikumppaneina olivat Eksoten lisäksi Savas -säätiö ja Setlementtiasunnot.

Hankkeessa kehitettiin ja pilotoitiin toimintamalleja ja materiaaleja, jotka ehkäisevät yksinäisyyttä sekä tukevat omassa kodissa asuvien ja tukiasumisen palvelujen käyttäjiä. Yksi hankkeen kehittämistä toimintamalleista oli Porukka -hautomo, toiminnallinen menetelmä, joka lisää ihmisten osallisuutta palveluissa ja lähiyhteisöissä.

Porukka-hautomossa yhteisöllisyys oli määritelty yhteishengeksi, jota koetaan porukoissa. Kolme avainta yh​teishengen lisäämiseen oli määritelty seuraavasti:

1. Omat valinnat:
  • voit olla yksilönä, omana itsenäsi, yhteisön jäsen
  • hyvässä porukassa kaikki saavat osallistua päätösten tekemiseen
  • tukee ihmistä johtamaan omaa toimintaansa itse

2. Osallistuminen:
  • osallistumisen/asioiden tekemisen tapoja on monia, vaikka asioita tehdään yhdessä 

3. Onnistuminen:
  • mahdollisuus kokea itsensä tärkeäksi
  • omalla toiminnalla saa hyviä asioita aikaan
  • kokemusten jakaminen yhdessä

Edellisten lisäksi raportissa vilahteli sanoja ja ajatuksia, kuten ideoidaan uutta ja suunnitellaan toiminta, selvä työnjako, kaikkien vahvuudet ja taidot käytössä, kumppanuus ja tietysti yhteistyö.

Eli siinähän se oli – kaikki, mitä olemme viime talvena ja keväänä pohtineet niin johdon kuin esimiesten koulutuksissa ja henkilöstön tilaisuuksissa. Se, mitä Eksote tarvitsee toteuttaakseen hyvää ja maalaisjärkistä strategiaansa!

Kun saamme tehdä päivittäistä työtämme omana itsenämme, osallistua päätöksentekoon, käyttää omia vahvuuksiamme, ideoida ja kokeilla uutta yhteistyössä muiden eksotelaisten kanssa, on meillä kaikki avaimet onnistua jatkamaan Eksoten hyvää työtä tulevaisuudessakin maakunnan asukkaiden parhaaksi. 

Eteemme tulee jatkossakin ratkaistavia asioita, puhuttiinpa sitten rakenneuudistuksista tai yhteiskuntaamme kohtaavista erilaisista kriisitilanteista. Uskon kuitenkin siihen, että mikäli muistamme ja toteutamme noita edellä mainittuja yhteishengen avaimia, pystymme yhdessä pääsemään hyviin ratkaisuihin sekä lisäämään jokaisen työhyvinvointia ja jaksamista erilaisten haasteiden edessä – kun vain menemme niitä kohti Porukoissa!

Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Eksote



Share