Erityisruokavalioiden ilmoituslomake kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on päivitetty kansallisen allergiaohjelman mukaiseksi

Julkaistu: 12.9.2018 11:00
Päivitetty: 12.9.2018 10:25

Etelä-Karjalan alueella on otettu käyttöön syksyllä 2018 uusi yhteinen erityisruokavalioiden ilmoittamislomake, joka on kansallisen allergiaohjelman mukainen. Kansallisen allergiaohjelman tavoitteena on tukea terveyttä, vahvistaa sietokykyä ja vähentää turhia välttämisruokavalioita. Erityisruokavaliolomakkeella ilmoitetaan ruoka-allergioista sekä muista erityisruokavalioista, kuten keliakiasta, kasvisruokavaliosta ja laktoosittomasta ruokavaliosta. Vanhemmat täyttävät ja palauttavat erityisruokavaliolomakkeen ruokapalvelulle. Lomake päivitetään vähintään kerran vuodessa, tai aina kun lapsen ruokavalioon tulee muutoksia.

Maito- ja vilja-allergian sekä hengenvaarallisen eli anafylaktisen reaktion aiheuttavan ruoka-allergian tulee olla lääkärin toteama, tai terveydenhoitaja voi vahvistaa asian sairauskertomusmerkintöjen perusteella. Jos edellä mainitut allergiat on kertaalleen todettu terveydenhuollossa, riittää erityisruokavaliolomakkeen päivittäminen vuosittain. Muista lapselle vaikeita oireita aiheuttavista ruoka-aineista vanhemmat ilmoittavat erityisruokavaliolomakkeella, eikä erillistä lääkärintodistusta tarvita. Vaikea ruoka-allergia aiheuttaa merkittäviä oireita, kuten ripulia, oksentelua, vaikeita iho-oireita tai astman pahenemista. Vaikea ruoka-allergia edellyttää erityisruokavaliota.

Lievät allergiaoireet, kuten ohimenevä suunkutina tai lievä iho-oire kuten poskien punoitus, ovat yleisiä ja katoavat usein itsestään. Jos lapsi saa lieviä oireita, huomioidaan se ruokailutilanteessa siirtämällä kyseinen ruoka-aine syrjään, ​eikä erityisruokavaliota tarvita. Lievissä allergioissa on tärkeää syödä allergiaa aiheuttavaa ruoka-ainetta pieninä määrinä säännöllisesti, jotta sietokyky voi kehittyä. 

Kunnat tiedottavat vanhempia tarkemmin syksyn 2018 aikana erityisruokavaliolomakkeesta ja sen käyttöönotosta.



Share