Ultraäänitutkimukset


​Missä tehdään?

Ultraäänitutkimuksia teemme keskussairaalan​ röntgenosastolla, Armilan terveyskeskuksen röntgenosastolla sekä Honkaharjun sairaalan röntgenosastolla. ​Armilassa ja Honkaharjussa ultraäänitutkimuspäiviä on tarpeen mukaan, mutta keskussairaalassa tutkimuksia tehdään joka päivä. Kiireettömät ajanvaraustutkimukset sijoittuvat pääasiassa arkipäiviin, mutta joskus lyhennämme tutkimusjonoja ja teemme tutkimuksia myös lauantaisin. Kiireellisiä päivystystutkimuksia teemme keskussairaalassa päivittäin vuorokauden ympäri.

Miten tehdään?

Ultraäänen avulla voidaan tutkia useimpia vatsan elimiä, kaulan aluetta, rintoja, kiveksiä, niveliä, lihaksia ja verisuonia. Luuston ja suoliston tutkimiseen ultraääni ei yleensä sovellu. Ultraäänitutkimus on kivuton ja turvallinen tutkimusmenetelmä. Iholle levitetään geeliä ja kohde tutkitaan ultraäänilaitteen anturilla. Tutkimus kestää 5 -20 minuuttia. Ultraäänitutkimuksesta ei aiheudu säteilyaltistusta, koska menetelmässä ei käytetä ionisoivaa säteilyä. ​Ultraääniohjauksessa voi myös suorittaa toimenpiteitä, kuten esimerkiksi nesteenpoisto keuhkoista tai kudosnäytteenotto rintarauhasesta. Tutkimuksiin tarvitaan aina lääkärin lähete. Ultraäänitutkimuksen tekee röntgenlääkäri tai koulutettu ultraäänihoitaja eli sonograaferi. 

Miten valmistautua?

Vatsan alueen tutkimuksiin tultaessa sinun tulee olla ravinnotta ja alavatsan tutkimukseen tultaessa virtsarakon pitää olla täynnä. Muihin tutkimuksiin ei tarvitse valmistautua etukäteen. Saat mahdolliset valmisteluohjeet kutsukirjeen mukana tai ajanvarauksen yhteydessä

Potilasohjeet​​​


Alavatsan UÄ-tutkimus.pdf

Vatsan ja vatsa-aortan UÄ-tutkimus.pdf

Ultraääni tehosteaineella.pdf

Ylävatsan UÄ-tutkimus.pdf

Kudosnäytteenotto sisäelimestä UÄ.pdf

Ontelon kanavointi UÄ-ohjatusti.pdf

Ohutneulabiopsian jälkihoito.pdf



Share